tiistai 4. marraskuuta 2014

Totuus piparintuoksusta

Meillä on "leivottu" jo kaksi kertaa joulupipareita tässä kuussa. Ja se on ollut ihanaa, äidistä ja tyttärestä. Siis ihan oikeesti! Taikina maistuu taivaalliselle, vaikka onkin Myllyn Parasta Perinteistä Piparitaikinaa (ja saa mahan sekaisin). Mamman reseptit on tallessa ja kaivetaan kyllä esille joskus... Mutta totuuden nimissä, en todellaakaan ole mikään piparintuoksuinen/pullantuoksuinen äiti.

Kun ostin valmistaikinan pakkaseen, ajattelin että saan kivoja leivontakuvia :D Joista toivottavasti löytyy myös se The Valokuva, jolla me Vaahteramäkeläiset voimme toivottaa hyvää joulua ystäville ja sukulaisille. Koko leivontasessio oli jo vähällä kaatua ennen kuin alkoikaan. Vaahteramäessä kun ei leivota, niin eipä löydy kaapeista vehnäjauhoa. Ja kun naapurissakaan ei oltu paikalla piti kätevä emännän soveltaa. Kookosjauhoa löytyi ja sillä lähdettiin liikkeelle. Toimi kuin junan vessa ja sunnuntain leivontahetkestä tulikin paitsi hassuttelua kameran kanssa, myös koko perheen piparipöljäilyä. Isi Pöö mm. taiteili juustohöyläpiparin. Taikinaa syötiin sopivasti ja uuniinkin päätyi osa, eli saatiin ihana tuoksu tupaan! Kaikilla oli hauskaa ja kukaan ei suuttunut.

Maanantaina Pikkumuija oli käyttäytynyt "ei ihan ykkösesti" hoidossa ja teimme sopimuksen. Kasvattajan kuningasideana lupasin palkinnon heti, jos päivä menee putkeen. Ja sehän meni! Hurraa palkinnot!!! Eipä siis auttanut yhdeksäntuntisen työpäivän päälle, kuin kaivaa taikinan toinen puoli pakkasesta ja pistää lisää piparia tulemaan. Koska vanhatkin oli syömättä keskityimme tällä kertaa erityisesti taikinavaiheessa maisteluun.

Mutta, ei kahta ilman kolmatta! Muovailuvaha haisee ällölle, piparitaikina ihanalle... joten eiköhän me taas joku päivä leivota. Valmiista taikinasta. Ehkei kuitenkaan vielä ylihuomenna!