keskiviikko 26. helmikuuta 2014

tiistai 25. helmikuuta 2014

Tekojen päiväkirja

D1.2. Vein kierrätykseen pahvit, lasit, paperit ja metallit. Samalla kävin kaupassa ja toin Albert Pöölle lonkerot -pyytämättä :)

2.2. Menin auttamaan "the ripaskapaskan" pesussa, annoin isi Pöölle vapautuksen tehtävästä.

3.2. Vein Pikkumuijan muskariin, vaikka ei olisi yhtään huvittanut. Palasin kotiin iloisena ja tyytyväisenä (ja väsyneenä). Nähtiin muskarissa viikon ikäinen pikkumies <3

4.2. Piristyspuhelut Siskoille!

5.2. Paikkasin äänetöntä työkaveria ja venytin työpäivääni kolmella tunnilla.

6.2. Olin laiska. Super-laiska, eli armollinen itselleni.

7.2. Järjestettiin töissä kiva päivä lapsille. Pöhköily on pop!

8.2. Vaatekutsut meillä sovituskoppikammoisille :)

9.2. Puhtaat lakanat koko perheelle.

10.2. Vein töihin kisastudioon kaiuttimet kannustusjoukoille.

11.2. Nahkahääpäivän ylläreitä.

12.2. Ystävänpäiväkukkia Pikkumuijan Hoitotädille.

13.2. Nuhjausta työmurenan kanssa.

14.2. Ystäville tervehdyksiä.

15.2. Liukurimäkeä haliotteella Pikkumuijan kanssa

16.2. IMUROIN, joska Albert Pöö sairasti ja oli tulossa vieraita (tätä edelsi Itkupotkuraivarit).

17.2. Lomaleikkejä Pikkumuijan kanssa.

18.2. Sisäjuhlat ja pihajuhlat Päivänsankarille (+neljät sontavaipat).

19.2. Suomi-Venäjä matsin katsomisrauha isi Pöölle=1000 ja yksi leikkiehdotusta Pikkumuijalle

20.2. Kuuntelin tyynesti neuvolan tämän kerran habatukset kasvukäyristä.

21.2. Pikkusiskolle ruokarauha.

22.2. Vaippanvaihto Pikku Ii:lle.

23.2. Kirpparishoppailuja.

24.2. Leikkihuoneen järjestely.

25.2. Kuorin valmiiksi huomisen sosekeiton ainekset.

26.2. Kävellen Pikkumuija hoidosta, hyvää Minulle!

27.2. Voimaannuttavia ammatillisia keskusteluja tuntitolkulla.

28.2. Pinaattifetalasagnea, nam!

Mihin katosit?

Lumet ovat jo melkein sulaneet. Tiet kuivaavat hyvää vauhtia. Pajunkissoja on ollut koko talven, mutta nyt viinimarjapensaan silmutkin turpoavat hyvää vauhtia. Talvi taisi mennä tällä kertaa ohi pikakelauksella. Kaikki jäi vähän kesken.

Yhdet lumityöt, nekin sopivasti lauantaipäivänä.
Neljänä päivänä luistelemassa Pikkumuijan kanssa.
Stigailua neljänä päivänä.
Pulkkamäkeä sentään noin kuukauden verran.

Tänään hain jo pihavarastosta hiekkalelut takaisin laatikolle. En tahdo ymmärtää että talvi taittuu jo kevääseen. Mitä tapahttui aurinkoisille hankikannoille? Termarikahveille pulkkamäessä? Lumilinnoille? Kuutamohiihdoille? Rakas Talvi, voisitko ensi vuonna viipyä vähän pidempään ja antaa lunta niin että ehdin nauttiä niistä asioista, joista vain talvella voi nauttia?

torstai 20. helmikuuta 2014

Käyrät nousussa

"Jos haluat pilata päiväsi, käy neuvolassa."

Tämä ollut Pikkumuijan neuvolakäyntien perinteinen anti, eikä tämäkään kerta tuottanut pettymystä. Oma v-käyrä lähti nousuun ensimmäisen viiden minuutin aikana, ja vaikka olin Kaapon äiti -asenteella nousi se melko korkeisiin lukemiin sen lähes tunnin aikana, jonka saimme neuvolan tädin huomassa viettää. 

Ihan ensimmäiseksi pakko sanoa, etten voi olla kuin ylpeä siitä miten Pikkumuija ruoka-ajasta huolimatta jaksoi esittää vain parasta käytöstään. 

Ja sitten takaisin käyrien nostatukseen... tällä kertaa kaikki tulokset saatiin kerralla, eikä tarvinnut etsiä puuttuvia millejä uusintamittauksilla. Kaikki oli hienosti, kunnes yhtäkkiä neuvolan täti huomasikin että oho pituutta ja painoa ei ollut tullut samassa suhteessa. Ja siitä alkoikin taas vatvominen ja käyrien tiirailu. Kysymyksiä sateli, joihin (ylpeänä itsestäni) vastasin etten olisi puolen vuoden jakson perusteella järin huolissani, vaan katsoisin pidempiä kokonaisuuksia. ARGH! Kotona oli pakko klikkailla kasvukayrat.fi ja itse katsella ovatko erot huolestuttavia. Joo, totta - YKSI parametri oli vaihtanut eri väliin. Voi sanonko mitä!!!! Aikaisemman neuvolan suuren huolestumisen kohteen tarkistin myös, koska siitä ei ollut tänään puhuttu mitään. Syykin löytyi. Oltiin kiritty päänympäryksessä kohti "normaalia" käyrää. Tätähän ei tarvitse tietenkään kertoa... 

Kaapon äiti -asenteella vastaillessani mitä kummallisempiin kysymyksiin, palautin jo mieleeni neuvolen tädin esimiehen nimen... Ja kiitin, ettei imetyshormonimyrsky ole enää ajankohtainen ja saatoin vasta asiallisesti syyllistymättä siihenkin, että lapseni ei karkaa pihasta leikkimästä, koska hän ei ole pihalla koskaan yksin. 

--- ja edelleenkään en kaipaa unikouluapua, saan unta vaikka herään monta kertaa yössä. Ja kyllä minulle sopii se että menen aikaisin nukkumaan ja herään aikaisin. Se lienee epänormaalia, ja kirjataan varmaan omalla häiriökoodillaan neuvolan tädin salaisiin kansioihin ;)

Onnistumisia!


Tämä seesteinen idylli kotikatsomosta ei valitettavasti kantanut ihan kiekon putoamiseen jäähän asti. Iltapäiväulkoilut vaihtui siis tänään penkkiurheiluun Suomen leijonien kaataessa Venäjän. Eikä mennyt suksijoillakaan huonosti, mitaleita ropisi!

Uusi pipo on ollut myös tämän päivän menestys! Ja jeeeeeee isi Pöö alkaa innostua omastaan :)




tiistai 18. helmikuuta 2014

Minä olen Kaapo

Minä olen Kaapo -tyttäremme täytti tänään kaksi vuotta. Ei liene vaikea arvata mikä on se lastenohjelma, jota Areenasta aamukahviaikaan kaivetaan esille ;) Jos siis et ole Mamma tai Pappa, suosittelen kutsumaan tällä hetkellä Pikkumuijaa Kaapoksi. Heidän suusta Pikkumuija tunnistaa ihan oman nimensäkkin.

Kaapon aamu alkoi melkein tunnin pötköttelyllä. Halittiin vaan ja huilattiin vielä. Muutama sana välillä, mutta muuten meille molemmille täydellinen hidas virittäytyminen uuteen päivään. Sitten synttärilahjoja ja aamupalaa. Ja voi tätä täydellistä aamua; kerrankin sai katsoa telkusta Kaapon!

Aamupäiväksi pihalle. Unille. Ja suoraan unilta the Partytime. Kaks Pappaa ja Mamma leikkikavereina. Niin luksusta! Ei siinä malttanut Pikkumuija taaskaan syödä. Välipala ja päivällinen oli siis maitoa ja kakunkoristeita. Pikkumuija söi lohikakun päältä graavattua lohta. Selkeästi sukua PÖÖ!

Iltasella päästiin vielä kokeilemaan uutta rattikelkkaa ja maalia, kun naapureille järjestettiin pihajuhlat. Lahjarumpujen vielä soidessa aloin jo viritellä iltapaloja. Ja seiskan jälkeen kuului Pikkumuijan sängystä enää vaimeaa laulua "...oppimaan innokas, Kaapo..."

En olisi kaksi vuotta sitten osannut arvatakkaan miten onnekkaita nämä vuodet ovat olleet! (Ja miten monta nimeä rakkaalle lapselle tässä ajassa on ehtinyt tulla. Pikkumuijan nimihän piti olla sellainen, ettei siitä väännellä lempinimiä :D ) Onnea tänään siis Kaapo! Ja Minä! Ja isi Pöö!


sunnuntai 16. helmikuuta 2014

2 vaille 2 vee


Ja bileet osa 1/2. Puuh. Mikään ei ole niin sairas, kun mies sairaana. Tästäkin huolimatta Pikkumuijan synttäribileiden ykkösosa vietetty sopivan riehakkaissa merkeissä.


Albert Pöö potee siis kuumetta, neljäs päivä menossa. Tänään kiitin laiskuuttani! Olin perjantaina niin lomafiiliksissä, että päätin kurvata tilaamaan kakkuja. Suolaista ja magiaa molempiin juhlaapäiviin. Ajatus oli jatkaa itse tarjoiluja leipomalla, mutta eipäs tullutkaan sellaista hetkeä. Pöytä oli silti koreana, ei seitsemää sorttia... laatu korvasi määrän!

Löysin muuten juuri rajan, mihin ei vaan taivu...
a) kirjoittamiseen macilla
b) surffaamiseen pädillä
c) tekstaamiseen puhelimella
d) lätkämatsiin töllöstä

Alan karsia... luuri ja mac pois. Kakkukuvat tähän pädillä matsin lomassa ja sitten vaihtuu erätauoksi kirja käteen. Vuoden mutsi 2 pahasti kesken ;) Olenko joskus kertonut, miksi voin lukea vain lomilla ;)

lauantai 15. helmikuuta 2014

Ystävyydestä


"Niinä aikoina, kun minusta ei kuulu, olen omilla teilläni. Mutta kuljen niin, että polkuni toinen puoli on aina varattu Sinulle Ystäväni." 

Eilen oli ystävänpäivä. Posti ei tuonut yhtään korttia. Facebook sen sijaan tursui ajatuksia ystävyydestä, toivotuksia ja tykkäyksiä. Edellä olevan viestin sain puhelimeen, ja lähetin sen myös itse eteenpäin sielunsiskoille ja -veljille, joiden kanssa olen kokenut ystävyyden hetkiä. Ajat muuttuvat, kaikesta muutoksesta en pidä. Tämä oli yksi niistä kohdista, jolloin kaipasin kortteja tai viestejä Minulle. En koko naamakirjan "ystäväpiirille".

Juuri nyt koen olevani ajoittain huono ystävä. Teen valintoja, joissa ystävät vain harvoin ovat ykkösinä. Uskon, ja luotan siihen että Ystävät ymmärtävät valintojani. Tukevat niissä. Tietävät, että ajattelen heitä vaikken saa aikaiseksi soittaa. Ja kun nähdään, tuntuu kuin tarinaa voisi jatkaa siitä mihin viimeksi jäätiin. (Paitsi, että nyt jokainen juttu keskeytyy.) Ystäviä, jotka ymmärtävät, että tämä pikkulapsiajan perhekeskeisyys on vain pieni aika yhteistä matkaamme. Kiitos Ystäville!

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Iltarunoja


Pikkumuijan joulupaketista löytyi Eppu Nuotion lastenrunoja. Ilokseni muutamana iltana jo ulkoa osatut Kroko ja Kuu sekä Otsoherra postinkantajana ovat saaneet antaa tilaa runoille. Ihan mahtavia runoja! Suomen kieli on niin kaunista. Vaihtelulla iltasatuhetkestä nauttii taas Äiti ja Tytär.

Ja ensi viikolla on taas ihana kaivaa esiin ne kirjat, jotka voi lukea silmät kiinnikin ;)

tiistai 11. helmikuuta 2014

Hä(t)äpäivä

Nahkahääpäivä. Siitä, kun jouduin naimisiin on siis tänään kolme vuotta. Kerronpa, miten se tapahtui.

"Mä vannoin etten koskaan mene naimisiin, 
en rahojani tuhlaa sormuksiin, 
en koskaan helly naisen kyyneliin."

Em. lienee kuuluneen pitkään Albert Pöön keikkasettiin. Syystä tai toisesta kihloja vaihdettiin 070809. Ei ollut muuten ihan toteutus sama kuin suunnitelma, muttei siitä tänään enempää. Kihlat oli ihan ok, mutta naimisiinmenoa se ei minulle tarkoittanut... tai niin ainakin silloin luulin...

Aika kului ja Albert Pöö alkoi viljellä puheissaan avioliitto sanoja. Kuittasin ne höpöhöpö-linjalla ja heitin leikiksi. MINÄ en todellakaan ollut aikeissa alkaa Rouva Pööksi! Jotkut ehkä tietävätkin minun olevan meistä se joka tekee ja Albertin se joka miettii, suunnittelee, vertailee, pohtii, pähkää ja kuppaa ja ja ja ;) ... Ehkäpä siksi, erään kerran kun naimisiin meno taas tuli puheeksi lopetin keskustelun toteamalla, että en aio laittaa tikkua ristiin asian eteen, mutta tahtoa voin, jos se Albertin tekee onnellisemmaksi kuin yksisormuksinen kihlattu.

Eräänä syksyisenä päivänä 2010, lienee ollut lauantai tai sunnuntai, makasin sohvalla (tavalliseen tapaani) ja näpertelin omiani. Albert Pöö puuhasteli omassa kerroksessaan. Kesken omien touhujemme Albert Pöö huuteli alakertaan ja kyseli pankkitunnuksiani. Vastailin keskeyttämättä omia (tärkeitä) paskartelujani, ja viikonloppu jatkui tuttuun ja turvalliseen malliin. Jossain vaiheessa minullekin selvisi, että pankkitunnuksillani oli tilattu esteettömyystodistus siviilivihkimistä varten. OHO! Albert Pöö oli hypännyt toiminnan joukkoihin! Oli myöhäistä perääntyä.

Alkoi siis suurien suunnitelmien teko:
1) oli valittava päivämäärä joka kuulostaa oikealta
2) oli löydettävä minulle sormus, joka on niin kaunis että jaksan sitä loppuelämäni katsella
3) oli mietittävä miten asia saadaan pidettyä salassa

Päivämääräksi päätettiin 11.02.2011. Sopivaa numerokikkailua ja hätäpäivä/hääpäivä "huumoria".
Sormus löytyi.
Asia pysyi hyvin pienen piirin tiedossa. Molempien piti ilmoittaa työnantajalle, koska vihkipäivä osui perjantaille oli se molemmille palkallinen vapaapäivä. (Myöhemmin Albert Pöö harmitteli sitä, että päivä osui aamuvuoropäivään eikä iltavuoroon.) Koska vapaapäivän sain, ja vihkiminen oli vasta klo 14 varasin kampaajan aamuksi. Kampaajalle ajellessani soittelin siskoille ja vanhemmilleni päivän suunnitelmista. Isosiskon pyysin toiseksi todistajaksi, koska sattui olemaan lähimailla. Toisena todistajana oli Appiukko Pöö.

Tilaisuus maistraatissa oli lyhyt, kaunis ja koruton. Itkin. En kuitenkaan siksi, että jouduin naimisiin, vaan koska olen minä. Nimeäni en vaihtanut. Tilaisuuden jälkeen nakkasimme Isosiskon juna-asemalle ja ajelimme Appiukolle kahville. Sieltä kotiin. Ysiltä nukkumaan. 12 tuntia unta ja siitä asti olen herännyt Rouvana.




Tänään on kolmas hääpäivämme. Emme ole kovia muistamaan merkkipäiviä. Lause tarkoittaa, että minä yleensä muistan ja Albert Pöö unohtaa. Ensimmäisen hääpäivämme kuitenkin unohdin :/ Olin niiiiiin valmis luopumaan 9kk odotuksesta, että meni koko hääpäivä ohi. Toisenkin unohdin, Albert muisti ja onnitteli. Nyt päätin paikata! Google kertoi, että nyt on nahkahäät. Sillä teemalla hankin Albertin puhelimeen nahkaiset suojakuoret. Aamulla kun kortin kera lahjaani annoin en ollut yllättynyt kun sain kiitosten lisäksi kuulla lauseen: sulle on niin vaikeeta ostaa mitään. Onneksi muistin kirjan, jonka olin Albertin pyytänyt minulle ostamaan (ja jonka hän oli ostanut, muttei muistanut vielä antaa). Vuoden mutsi 2 sai siis olla hääpäivälahjani. 






sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Tä(h)tihetkiä


Pikkumuija <3 Isosisko
Minä <3 Pikku Ii
Pikkumuija <3 Pikkusisko
Pikku Ii <3 Isosisko

Vaahteramäessä. 
Viikonloppuna.
TÄ(H)TIHETKIÄ.
PARHAUTTA!




keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Kasvua

Mitä minusta tulee isona? Milloin olen iso? Mitä sitten tapahtuu kun on kasvanut isoksi?

Aikuiseksi kasvaminen on ollut pitkä ja paikoittain kivinenkin tie. Toisaalta taas hyvinkin kepeä ja hilpeä vailla huolen häivää huomisesta. Päivääkään en vaihtaisi, vaikka kaikki valinnat eivät niitä viisaimpia olekkaan olleet.

Ammatillisesti olen kulkenut kohti uusia haasteita, ottanut välillä sivuaskeleen hallinnossa ja palannut sitten taas kohti entistä uomaa. Mitä jatkossa, se muhii... Nyt mennään tällä ja haaveillaan ja suunnitellaan hiljalleen tulevaa.

Uusimpana olen saanut kasvaa äitiyteen. Ajallisesti lyhin, määrällisesti suurin. Kolmas kerta toden sanoi. Kolme vuotta sitten näihin aikoihin olin toistamiseen saanut kokea menetyksen syntymättömistä lapsista. Ensimmäisellä kerralla kuoli jäi yksi, toisella kerralla kaksi pienenpientä alkua. Olin niin surullinen, lohduton, masentunut, että se ne tunteet olivat viedä järjen. Kasvu teki sattui. Se teki kipeää fyysisesti ja henkisesti.

Nyt olen melkein kaksivuotiaan Pikkumuijan ylpeä ja onnellinen äiti. Kiitollinen, että olen saanut kokea tämän kaiken. Odottamisen jännityksen ja huolen. Synnytyksen, vaikken siitä juuri mitään muistakkaan. Vauva-ajan, jonka alku meni myös melkoisessa sumussa. Hymyt. Itkut. Valvotut yöt. Ensimmäiset haparoivat askeleet. Riittämättömyyden. Sanat. Lauseet. Laulut. Arjen, josta löydän päivittäin uusia kasvunpaikkoja. Pieniä, joihin voin kasvaa hetkessä. Ja suuria, joihin uskon ajan myötä kasvavani.

Mitä Pikkumuijasta tulee isona? Mihin lapseni vielä kasvattaakaan minua? Mihin yhdessä kasvamme? Sen kertoo jokainen päivä, hetki, kohtaaminen.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Hyvien tekojen helmikuu

Hyvien Tekojen Helmikuu 2014 alkoi än-yy-tee-NYT!

Tammikuu meni. Oli kivaa, kiukuttelin kohtuudella. Periaatteessa vastustan jonkin asian fanaattisia projekteja. Arki ratkaisee - ei kalenteri. Mutta kukin valitsee tiensä, parhaan itselleen. :) 

Viikolla päässäni alkoi kuitenkin itää ajatus hyvien tekojen helmikuusta. Törmäsin netissä sitaattiin ja siitä se ajatus sitten lähti. Eikä sillä, että AINA ei kaivattaisi hyviä tekoja.