tiistai 31. joulukuuta 2013

2013

Tammikuussa palasin töihin, intoa puhkuen uuteen hommaan.
Helmikuussa Pikkumuija täytti yhden vuoden.
Maaliskuussa pulkkailtiin tosi ahkerasti joka päivä.
Huhtikuussa vietettiin yhden auton viikkoja ennen Mustan saapumista.
Toukokuussa aloitinkin jo kesäloman viikkoa liian aikaisin sairaslomaillen.
Kesäkuussa vietettiin ihana päivä Tuusulan Rantatiellä perheen ja Isosiskon kanssa.
Heinäkuussa lomailimme Fiskarssissa. Voin lämpimästi suositella yöpymistä B&B Fiskarssissa <3
Elokuussa Pikkumuija aloitti perhepäivähoidossa.
Syyskuussa aloin kirjoittaa Välähdyksiä Vaahteramäestä -blogia.
Lokakuussa aloitin taistelun pimeää vastaan ensimmäisillä kaamosvaloilla.
Marraskuussa valoa piti ajoittain hakemalla hakea, itkettiin paljon muttei vaivuttu synkkyyteen.
Joulukuussa nähtiin paljon tonttuja ja elettiin jouluntaikaa.





maanantai 30. joulukuuta 2013

Säästöpäivä

Parin päivän kiukuttelujen ja kireän tunnelman helpottamiseksi päätin tänään lounaan jälkeen hypätä valkoisen ratsuni selkään ja kurvata alennusmyynneille lähicityyn.

Startti oli vähän strömssi. Valkoinen ratsuni oli ollut käsijarru päällä pihalla reilusti toista viikkoa mustan Mesen toimiessa perhettä liikuttavana voimana. Tämän seurauksesta oikea takarengas kieltäytyi ensin pyörimästä. Siitä muistoksi liuta jälkiä pihaan. Totean vaan, että hyvä että oli hiekkapiha - ei kumi palanut loppuun.

No niin, mutta matkaan. Radion pauhatessa suomipoppia kurvailin kohti suuria säästöjä. JA OMAA AIKAA. Valkoinen ratsu parkkihalliin ja ei kun säästämään! Ensimmäisessä liikkeessä LOPPUUNMYYNTI, siitä se säästäminen lähti. Pikkumuijalle pipoa ja kenkää. Seuraavasta sukkaa, paitaa, mekkoa. Sitten lisää ulkoiluvermettä. Syy miksi oli LÄHDETTÄVÄ säästämään, oli Lassie suprafill kevyttoppa, jota ei lähikaupoista löytynyt. (Tai siis syy on oikeastaan tässä talvessa, jota ei ole...) Hirveesti kivaa Pikkumuijalle siis tarttui mukaan, muttei vahingossakaan sellaista haalaria jota lähdin hakemaan. Noh, en antanut tämän pilata päivääni. Tiesin niitä olevan verkkokaupassa tilattavissa ilmaisella kuljetuksella lähiässälle.

Kun kauppakeskus oli kierretty poikkesin vielä Clasulle. Sieltä muutama "must have" roina ja sitten autolle. Autoon päästyäni tajusin, etten ollut ostanut ITSELLENI mitään kivaa!!! OMG!!!! Onneksi muistin lähellä sijaitsevan sisustusliikkeen ja kurvasin nopsaan sinne. Onnistuneiden säästöjen kruunu. Siinä se pysähdys lyhykäisyydessään. Tuskin maltan odottaa, että joulu kohta katoaa Vaahteramäen tuvasta ja uudet sisustusjutut pääsevät loistamaan...

Lopuksi vielä pikapysähdys Gig Anttia moikkaamaan. Macbookille boksi ja Albert Pöölle kotivuorokiitokseksi tablettitökötin. Ja sitten kotimatkalle. Kurvaisu valtatielle ja kops! KIVI tuulilasiin ja HALKEAMA. Säästinköhän ihan niin paljon... En jaksa laskea. Nyt vaan toivon, että joko halkeaminen pysähtyy tai että maan vetovoima tai muu kosminen voima saa sen kääntymään kohti renkaita.

Kotona odotti iloinen ja aurinkoinen Pikkumuija ja parempituulinen Albert Pöö. (Vielä paremmaksi jälkimmäisen mieli muuttui kun pääsi vinttiin reenaamaan.) Pikkumuija kehui ostoksiani ja sovitteli niitä innoissaan.

Oma mieli oli kevyt, samoin kukkaro. Kuratoppahaalari kuitenkin kaihersi mieltä. Korjasin sen kuitenkin nopeasti piipahduksella verkkokaupassa.

Tähän päivään sopii siis paremmin kuin hyvin; loppu hyvin kaikki hyvin.



perjantai 27. joulukuuta 2013

Unohduksia

Tänä jouluna unohdin...

...tehdä aatoksi jälkiruuan. Olin jo katsonut ohjeen ja tarveaineet valmiiksi, mutten muistanut tehdä. En muistanut kaivatakaan, ennen kuin huomasin kermat joulupäivän aamuna jääkaapissa.

...vaihtaa kransin valoihin patterit. Noh, johan sen joutuu kohta pakkaamaan pois. Uudet patterit siis ensi jouluun.

...silittää pöytäliinan. Hih, sen "unohdan" aina. Muistin sentään laittaa tuukin pöytään.

...ommella säkin lahjoille. Noh, eipä ymmärtänyt Pikkumuija mitä kassia ja pussia Joulupukki mukanaan kuljetti.

...ostaa joulukukan. Onneksi on pikkukuusi ja iso kuusi.

...sytyttää pihalle lyhtyjä. Tosin, taisi olla niin sateista etteivät olisi palaneetkaan.

...siivota saunan... Oikeesti muistin, muttei huvittanut. Vaikka joulusauna kuuluukin aattoon, ei joulu mene pilalle vaikka saunaa ei pestykkään sitä varten. Puhtaat pellavaliinat sentään vaihdoin lauteille.

...käydä lenkillä. Oli niin sateista ja sisällä niin tunnelmallista ja kivat leikit. Juosta joutaa, joulu pn vaan kerran vuodessa.

...mitähän vielä unohdin... Unohdin...

Mutta siis! Muistin tärkeimmät:

Ilon

Rentouden

Herkuttelun

Joutilaisuuden

Tonttuilun


Ihana JOULU 2013 *<;-)




tiistai 24. joulukuuta 2013

Tykkään!

Syksyn tylsyydessä lähdin mukaan facebookin ihmeellisiin haasteisiin. Haastoin kaverini kommentoimaan mistä tykkään, toisen toteamaa ei saanut enää toistaa uudestaan. Yllätyin miten hyvin vieraaltakin tuntuvat ystävät osuivat oikeaan! Haluan kasata tykkäämiseni vielä tähän bloggaukseen, lahjaksi itselleni, jotta tylsyyden hetkenä voisin kerrata tykkäämisiäni ja napata niistä valoisan suunnan ajatuksille.



Suklaasta, valitettavasti olen sille vähän liiankin perso. Tiedän sokerin vaikutukset hyvinvointiini, mutten voi vastustaa suklaata. Yhkä joskus alan hurjaksi ja jätän suklaan hetkeksi, vaikka vuodeksi. Mutta sitä suunnittelenkin vasta kun joulu on ohi ;)

Nukkuminen, on vaan niin parasta. Olen hyvä nukkumaan, ja nukun paljon. Vanhemmiten huomaan valvomisen muuttuneet lähes mahdottomaksi. Pikkumuija ei valitettavasti ole perinyt minulta unenlahjojaan vaan Albert Pööltä. Tämän seurauksena, olen joutunut oppimaan uuden tavan nukkua. Heräillen ja uudelleen nukahtaen. Sekin sujuu.

Liikunta, olen parempi ihminen kun saan aikaiseksi liikkua ja hoitaa kehoani. Väitän toisinaan, ettei sille ole aikaa. Olen toisaalta oppinut olemaan myös armollinen itselleni, enää ei tarvitse kalenteroida reenejä viittä kertaa viikossa. Pyrin satsaamaan laatuun, valitettavasti materialistille se tarkoittaa myös, että varusteita tästä huushollista löytyy lajiin jos toiseenkin. Eipä jää ainakaan siitä kiinni liikkuminen.

Kirjoittamisesta. En ole kauaa tiennyt että tykkään myös kirjoittaa. Mutta siis tykkään, nautin siitä kun saan jonkun hassun rivin aikaan. Huomaan kirjoittamisen järjestävän ajatuksia samalla tavalla kuin liikkumisen. Ihan kuin askel askeleelta juostessa ajatukset asettuvat, tuo sormien juokseminen näppäimistöllä rauhaa mieleen.

Kengät ja laukut. Hih tämä kommentti tuli rakkaalta ystävältä, joka on ollut auttamassa muutoissa. Miehen voi olla vaikeaa käsittää miksi käsilaukkuja täytyy olla kuukauden joka päivälle oma. Tässä olen ehkä hieman rajoittanut ja satsannut myöskin laatuun määrän suhteen. Tämä ei siis todellakaan tarkoita, että laukkuja ei olisi ylikin oman tarpeen. Kenkiähän ei voi koskaan olla liikaa, ja niitä itselläni on kerrassaan alimitoitetusti - varsinkin jos vertaan Isosiskooni ;)

MÄ, ei rakas Ystäväni - Pikkumuijan Kummitäti. Näemme liian harvoin. Soitankin liian harvoin. Ajattelen usein, ikävöin paljon. <3

Työ. Tykkään työstäni. Se ei ehkä ole eläkehomma, mutta täydellinen juuri nyt! Olen myös oppinut jättämään työt työpaikalle. Kun tekee päivän aikana 105% asiat, heittäytyy ja kohtaa ei enää kotona kannata miettiä mitä olisi voinut.

Lukeminen, olen lomalukija. Lukemisessa on se ongelma, etten osaa jättää sitä kesken. Uppoudun kirjaan niin, että se pysäyttää arjen. Hieman haastavaa perheelle, mutta aikas ihanaa. Etsinkin valmiiksi iltaa varten syyslomalla kesken jääneen kirjan. Lomalla on aikaa :)

Kesä ja mökki tai kesämökki. Niin. Se on siinä. Kesä ja mökki. Mökkeily. Kesä. Irtiotto kotoa. Järvi ja luonto. Voiko ihminen muuta kaivata?

Nopeus. Ei oo häpee olla nopee ;) Tykkään että mennään eikä meinata. Turha jaarittelu käy hermoille.  Teen päätöksiä nopeasti ja tunteella. Usein onnistun hyvin, joskus menee metsään. Mutta ei haittaa, silloin kannattaa NOPEASTI tehdä uusi päätös ja vaihtaa suuntaa.

Kukkapöksyt Seppälän rekistä ;). Heh, eli tykkään huumorista ja työkavereista joiden kanssa voi tuulettaa ja puhua kaikesta muusta kuin oppilaista, työrauhasta, opetussuunnitelmasta. Tykkään myös seurata muiden blogeja.

Runoista. Minulla on muutama suosikkuruno, joihin palaan. Rakastan myös suomalaista musiikkia, niiden taitavia sanoituksia jotka ovat kuin runoja. Sanoja, jotka soljuvat ja kertovat elämästä. Sen koko kirjosta.

Auringon palvomisesta. Auringosta saan voimaa. Siitä pitää nauttia kun se paistaa. Tankata D-vitamiinia ja lämpöä. Kesällä voisin muuttaa pihalle ja jättää tupahommat kotitontulle.

Somerosta, kotikylästäni joka jossain vaiheessa muuttuikin kaupungiksi. Kylästä, jossa tietyt asiat ovat ja pysyvät. Siellä on koti, siellä on sydän <3

Vauhdista. Ajattelen usein tylsyyden vauhdin vastakohtana. Sekin on ok, mutta kuten jo aiemmin tuli todetuksi nopeus, vauhti ja toiminta on se joka laittaa vereni liikkeelle ja saa hymyn huulille.

Greyn anatomiasta. Tämän kommentoi Albert Pöö, rakkaudella. Samalla rakkaudella hän on raivannut boksilleen tilaa lukemattomille Grey jaksoille, jotka odottavat sairaspäivää tai laiskaa päivää. Grey on ainut sarja jota seuraan yksin. Lisäksi katson Albert Pöön kanssa Solsidania ja Teiniäitejä. En osaa kunnolla käyttää digiboksia, Albert siis huolehtii että kaikki jaksot ovat tallentuneet muistiin ja voin niitä sieltä katsoa sopivalla hetkellä.

Luomuruuasta. Olemme koko perheellä aika ruokaorientoituneita. Olet mitä syöt ja perästä kuuluu ;) Joo, paheita löytyy ja syön myös roskaruokaa. Arkiruokaan kuitenkin pyrimme satsaamaan. Mielellään läheltä ja luomua. Vältän jonkinverran hiilareita. (Paitsi suklaassa.) Luomu on satsaus tulevaisuuteen.

Kullannuppusista. Yli kaiken. <3



Itse voisin vielä täydentää listaani:
Kodista
Kynttilöistä
Puhumisesta
Siisteydestä 
Saunomisesta
Valokuvaamisesta ja kuvien käsittelystä
...
...
Ja

Joulusta!



lauantai 21. joulukuuta 2013

Kuusi

Tänään oli vuoden pimein päivä. Siitäkin huolimatta näin pilkahduksen auringosta, ja koin monen monta aurinkoista hetkeä. Sisälle kannettiin tänään iso kuusi. Siitä päivän ajatukset muistiin.

Jo kuukausia sitten olin merkannut perämettälle (luetaan tontin takamaastoon) joulukuusiehdokkaan numero yksi. Kuusi oli kauniiksi ja sopivan kokoiseksi todettu ja tarkastettu monella metsäretkellä Pikkumuijan kanssa. Toiveikkaana odotimme lunta ja hopeiset pakettinarumerkit ripustettiin reilun metrin korkeuteen.

Joulukuun edetessä metsäretkemme laajenivat ja tuttu lenkki vaihtui uusiin. Löysimme uuden, täydellisyyttä hipovan kuusen kallion päältä. Yksinäinen, tuuhea, tasainen ja juuri sopivan korkuinen kuusi odotti siellä noutajaa... kunnes seuraavaksi löytyi rajapyykki ja ilmeni että kuusen omistajat eivät olekkaan Vaahteramäkeläisiä. Mutta joulu ei yhtä kuusta kaipaa, ajattelin ja olin tyytyväinen että olin jo hyvissä ajoin kuusen merkannut.

Tänään lähdettiin siis koko perheellä kuusen hakuun. Marssimme tonttia ympäri, myötäpäivään ja vastapäivään. Löytyi kuusia. Oli leveää. Ja korkeaa. Ja väärällä puolella rajaa. Ja omalla puolella. Merkattu ei enää ollutkaan kaunein. Alkoi tulla jo nälkä, perheriita oli lähellä. Päätin, että latvasta vähän pois ja toinen vieri viereen kasvavista kuusista lähtee tupaan. Ei niin lähekkäin kaksi kuusta voi kauaa kasvaa kumminkaan. Jokaisessa meissä asuu pieni metsänhoitaja tai jotain.

Isi Pöö kaatoi kuusen. Toi väljemmille vesille hyväksyttäväksi. Kuusi todettiin vallan mainioksi. Vähän vaan juuresta kuivia pois ja latvan ylipitkä ruoska poikki. Sitten olikin vuorossa jalkaan asettaminen.

Kuusi oli hieman haastava. Reppana ei ollut tiennyt aina mihin suuntaan kasvaa. Välillä oli suuntana ollut itä, välillä länsi. Tasaiseksi kuusta ei voi sanoa kauneimmalla tahdollakaan. Asettuupa lähemmäs seinää kun ei ole joka suuntaan yhtä leveät oksat. Mutta koristeet kuusen tekevät, totesimme ja pistimme Pikkumuijan unille ja aloimme etsiä kuuselle vähiten vinoa asentoa.

Siinä Hän nyt seisoo. Uljaana, kynttilöin koristeltuna. Oksat olivat kovin hentoisia, mutta huopakoristeet juuri sopivan keveitä kuusen juhlapuvuksi. Vuoden 2012 kuusikoriste sai tälle vuodelle kaverikseen mäkeä laskevan tontun. Varsin osuva koriste tähän vesihiihtokeliin.

Halusin siis vain kertoa, että kuusi on täydellinen ja jouluun on enää kolme yötä.


keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Riittävän hyvä äiti

Hyvä äiti vastaan Huono äiti. Kenen leirissä seisot? Mitä uskoa tunnustat? Äitiys herättää mielipiteitä. Sitä saa kommentoida. Sitä saa arvostella. Teet niin tai näin, olet tehnyt väärin. Huonosti. Aina olisit voinut tehdä paremmin. Toisin. Eri tavalla.

Tänään Isosisko vinkkasi Metro lehdessä julkaistuun kolumniin "Huono äiti turmelee terveet sukupuoliroolit", josta inspiroiduin ja jota lainaan tässä bloggauksessa.

"Se synnyttää keisarinleikkauksella... Se synnyttää alateitse... Se ei imetä. Se imettää liian kauan ja..."
Synnytys. Ei mennyt niin kuin elokuvissa. Eikä päättynyt ilon kyyneliin. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Tikeistä ja tulehtuneista haavoista ei sen enempää.
Imetys. Alku ei ollut ruusuilla tanssimista ja maailman luonnollisin asia, vaan työn ja tuskan takana. Opittava asia. Vauvalle ja äidille. Alkukankeuksien jälkeen tämäkin sujui. Lopetus menikin sitten jo lähes käsikirjan mukaan.
"Se antaa lapselleen tutin, jolloin hampaat kasvavat vinoon vaikka kätkytkuoleman riski pienenee. Tai sitten se ei anna tuttia ja pilaa muiden ruokahalun esittelemällä hinkkejään julkisella paikalla."
Tutti. Ja toinen. Ja kolmas. Kun ei kelpaa - niin ei kelpaa. Syötiin siis tissiä. Tunnin välein. Päivin öin. Tai ehkä vaan öisin noin useasti.
"Se menee liian aikaisin töihin, itsekäs kun on. Tai sitten se ei mene töihin ollenkaan, vaan vanuu vuositolkulla hiekkalaatikon reunalla ja estää lapsen normaalin sosiaalistumisen ikätoverien joukkoon, kun ei päästä toista päiväkotiin."
Olin kotona kunnes Pikkumuija oli 10kk. Silloin Albert Pöö jäi kotiin ja palasin töihin. Käytiin kerran viikossa muskarissa. Minä joskus jeesuskerhossa (ja Pikkumuija). 1,5 vuotiaana Pikkumuija meni hoitoon. Perhepäivähoitajalle. Hoitopäivät kestävät maksimissaan 7 tuntia. Tavallisesti 5,5 tuntia. . 
"Se ostaa pyssyleluja ja jättisilmäisiä tyttönukkeja. Tai sitten ei osta, ja turmelee terveet sukupuoliroolit pukemalla kaikki pelkkään ruskeaan."
En osta juuri leluja. Paitsi joskus, mielestäni tosi fiksuja sellaisia. Vien Pikkumuijan metsään. Vaatekaappi tursuaa värejä. Ei vaan ruskeaa, vaan myös pinkkiä, sinistä, vihreää, mustaa, punaista... Myönnän, rakastan kauniita vaatteita. Suurin osa niistä on kuitenkin kierrätettyjä tai alennusmyynnistä hankittuja.
"Se kiroilee, ja puhuu niin ettei pieni tajua. Tai sitten se lässyttää ja kasvattaa lapsestaan vajakkia. Sen paras kasvatusväline on iPad... Tai sitten se kieltää television..."
Ostan aamukahvirauhaa Pikkukakkosella. Yle Areena on myös puhelimessa ja iPadilla. Muuten inhoan televisiota. 
"Isompana se päästää lapsen kielikurssille ulkomaille, missä lapsi käyttää huumeita. Tai sitten se ei päästä lasta yhtään mihinkään, kasvattaa sen tynnyrissä, kunnes lapsi karkaa."
Tuskin maltan odottaa... Mitähän kaikkea on vielä tulossa...
"Vanhemmuudessa ei ole oikeita ratkaisuja, vain toinen toistaan vähemmän vääriä."
Aamen. Piste ja pamaus! Olen päättänyt olla armollinen itselleni ja päättänyt, että teen parhaani. En ole täydellinen. En pyri täydelliseen suoritukseen. Riittää, että olen RIITTÄVÄN HYVÄ ÄITI!

http://m.metro.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/kolumni_huono_aiti_turmelee_terveet_sukupuoliroolit/

tiistai 17. joulukuuta 2013

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Rakas Joulupukki

En ole kirjoittanut sinulle moneen vuoteen. Olen ollut olevani kiireinen. En kuitenkaan koskaan ole menettänyt uskoani Jouluun. Toivottavasti et ole pahoillasi, vaikka edellisestä kirjeestä on kulunut aikaa. Tiedän, että olet ainakin näin joulun alla kovin kiireinen, mutta toivottavasti minunkin viestini löytää perille.

Perinteisesti olen aina kirjoittanut  paperille ja jättänyt postin jonnekin tonttujen löydettäväksi ja kuljetettavaksi. Olen kuitenkin kuullut, että Korvatunturillakin ollaan siirrytty myös nettiaikaan, ja siksi uskallan nyt kirjoittaa näin koneella.

Mutta siis pidemmittä puheitta, minulla on Sinulle toiveita rakas Joulupukki:

Toivoisin Pikkumuijalle sopivasti vastoinkäymisiä, mutta valtaosin onnekasta, iloista ja tervettä elämää. 

Toivoisin Albert Pöölle uusia tuulia ja voimia jaksaa arkea kahden voimakastahtoisen perheenjäsenen kanssa.

Toivoisin itselleni lisää kärsivällisyyttä. Töissä tuppaa ajoittain kulumaan kärsivällisysvarojani, enkä haluaisi niiden vähenevän. En ainakaan niin, että kotona kärsivällisyyttä ei enää olisi. 

Toivoisin vanhemmilleni terveyttä ja ihania hetkiä tyttärien ja heidän perheidensä kanssa.

Toivoisin kaikille rakkailleni hyviä tuulia ja rakkauden täyteisiä päiviä.

Toivoisin kaikille lapsille kodin, jossa on turvallista elää ja kasvaa.

Toivoisin että jokainen meistä voisi elää kuin lapsi, nauttien ja vailla murheita.



p.s. Aattona nähdään! Kivaa, että tänä vuonna ehdit itse paikalle. Vaikka kiva se on ollut kun tontutkin ovat poikkeilleet *<:-)

Kolmantena adventtina kolmesta päivästä



13. pvä perjantai meni Seija-myrskyn pyörteissä. Vaahteramäki onnistui välttymään isommilta vaurioilta. Huh! Sähkötöntä elämää harjoittelimme; päivällinen oli kebabsalaattia kirkonkylällä, vesipöntön täyttökeikka ja yhdet kakkavaipat vaihdettiin otsalampun valossa kosteuspyyhkeillä. Se onneksi riitti meille tällä kertaa.

Lauantai 14. päivä toi juhlamielen ja nyt alkaa olla fiilis, että Joulu on oikeasti jo ihan ovella. Pikkumuija kiskaisi bilemekon päälle ja aloitti lavashow:n muskarin joulujuhlassa. Laulu ei ollut niin jouluinen, mutta sitäkin mieleisempi. Pikkumuijan ryhmä tarttui marakasseihin ja täräytti ilmoille sataa, sataa aina :)

Työväentalolta livahdimme hetkeä ennen loppua kohti oman kylän juhlia. Glögiä ja riisipuuroa, musiikkiesityksiä ja yllätykseksi päädyin itsekin taas Pikkumuijan kanssa lavalle. Esityksenä oli kolmen joululaulun sikermä. No toteutus oli että minä tanssitin Pikkumuijaa, jolla oli omat bileet menossa. Muut lapset luonnollisesti istuivat kiltisti äitiensä sylissä ja jos eivät laulaneet ja leikkineet niin istuivat hiljaa paikallaan.

Noh, jouluna saa tonttuilla *<:-)

Vaahteramäkeläisten osalta kylän bileet jäivät vähän kesken, show-tonttu oli ollut jo hyvän tovin kotona unten maille kun juhla olisi päättynyt.


Tänään ollaan nautiskeltu kiireettömästä kolmannesta adventista. Ulkoilua, jouluradiota, kotihommia, ruokakauppa, kirjoja, musisointia (Pööt soittelee/laulelee, minä kuuntelen), takkatulta ja kynttilöitä. Isi Pöö nappasi kopin nukuttamisesta, eli saan viettää (ennen kuin uni yllättää) laatuaikaa Macin kanssa. Parituhatta valokuvaa päikkäriaikaan siirretty tikuilta koneelle odottamaan jatkokäsittelyä. Vuoden 2012 kuvat tosin vielä hukassa... Eli kun ne saan koneelle voin alkaa jo suunnitella kuvien tilaamista tai kuvakirjan tekemistä. Vielä sana kuvakirja maistuu hieman kirosanalle suussani pienen tapaturman takia, joka kadotti yli puolen vuoden valmiit kuvakirjan sivut.

Töissä luvassa syyslukukauden loppuhuipennus, viisi lähtöä vielä tänä vuonna ja sitten se on LOMA! Kiva viikko tiedossa, koulukirjoihin ei enää paljoa kosketa, vaan ollaan yritetty keksiä tiimin kanssa kaikkea kivaa, jotta lomanodotus menisi nopeasti ja iloisesti... sopivasti tonttuillen ;)


tiistai 10. joulukuuta 2013

Ikävä

Ikävä. 
Kaipaus.
Ikävän tunne omalla lapsella. Lapsen ikävä isää. Sen jakaminen sattuu.

Meidän perhe on tämän viikon vajaa. No joo neljä aamua ja neljä iltaa, ei viikkoa. Illoissa ollaan puolessa välissä. Eilinen oli itkuinen ilta, ensin itki Pikkumuija, ja myöhemmin isompi (pienen ollessa jo unessa). Isin ikävä on valtava. Aamulla heräsin Pikkumuijan iloiseen kiljahdukseen: Isi on keittiössä! Ei ollut. Se oli kurjaa. Tänään illalla on mennyt paremmin. Itku on vaihtunut ihmettelyyn ja kyselyyn. Toteamuksiin "Isi ei kotona, Isi reissussa". 

Ehkä me kaikki selviämme tästä viikosta. Ehkä ikävä ei olekaan vaarallista. Ehkä kohta osaamme taas uudella tavalla arvostaa toisiamme ja kotia. Näin uskon. Ja ikävöin.

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

"Kiire"

Olen tänään: juonut verkkaisesti sunnuntaiaamukahvit, käynyt lenkillä, tehnyt kaksi kertaa ruokaa, pessyt kaksi koneellista pyykkiä, käynyt ruokakaupassa, tehnyt jouluostoksia, ollut pulkkailemassa, juonut glögiä, pakannut isi Pöön varusteet ensi viikolle, reerannut kotia, sytytellyt kynttilöitä, kirjoitellut ajatuksia muistiin...

MUTTA EN OLE OLLU YHTÄÄN KIIREINEN. MINULLA EI OLE OLLUT KIIRE MIHINKÄÄN. EN OLE TEHNYT MITÄÄN ASKARETTA KIIREELLÄ. Kiire saa usein tähän aikaan etuliitteen joulu. Joulukiireitä. Voi hyvänen aika! Miten Jouluun voi liittyä kiire? Eikö Joulu juuri ole sitä mihin vähiten kiire liittyy?

Inhoan kiirettä. Sanana. Asenteena. Käsitteenä. Olen päättänyt elää ilman. Minulla voi olla paljon tekemistä. Usein onkin ja nautin siitä. Olen hyvä organisoimaan. Osaan myös priorisoida. En siis kaipaa kiirettä. Kiire on stressaavaa. Kiireessä kulkee, kuin laput silmillä - näkemättä metsää puilta. 

Vaikka saatan näyttää siltä, että minulla on usein paljon tekemistä, nautin laiskottelusta. Olen oppinut kuuntelemaan hiljaisuutta. Kestämään tylsyyttä. Rakastamaan pysähtymistä.

Ehdin ja elän! Näen ja koen! Ja odotan Joulua :) 




keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Joulukorttipaja vol1

Joulukorttipaja vol2

Ensimmäisen adventin aamutuimaan täräytettiin korttipaja käyntiin. Taiteilijan näkymättömän taikaviitan kiskaisi niskaan Pikkumuija ja kortti jos toinenkin oli hetkessä kuivumassa.

Tänään ajattelin jatkaa... unohdin pukea taikaviitan. Ensin oli hukassa tussit. Ne löytyivät, ja koska Äippäkin piirsi piti Pikkumuijan päästä taiteilemaan. Pikkumuija kokeili uusia tusseja, olivat hyvät. Väriä vaan piti vaihtaa niin useasti, ettei joulukorttien kirjoittamiseen tahtonut jäädä aikaa. Omat tussit kuivuivat ja tökkivät. Pikkumuijan olivat niin hyvässä kunnossa ettei tahtonut paperi riittää vaan pöytäkin sai osansa.

Puuh... olin jo sortumassa äänen korotukseen, hermojen menetykseen ja suloisen tunnelman lopulliseen pilaamiseen... mutta suurinpiirtein kunnialla selvittiin Pikku Kakkoseen asti. Töllö auki, tonttuhattu päähän ja rauha korttien kirjoittamiseen.

Kortit: DONE. Sitten kuoret. Paitsi, että ne ovat kaupassa!

Noh, ajattelin kirjoittaa valmiiksi lista ja tarkistaa onko osoitteet olemassa. Tähän tarvitsen muistin virkistämiseski viime vuoden kortit. Ja nehän ovat: HUKASSA. Luovutan. Korttipaja ei ollut tänä vuonna kaksiosainen.

Onneksi Marttojen ohjeessakin jouluun käsketään valmistautua pikkuhiljaa. Valoissa ja koristeissa olen niiiiin marttana. Tänään muuten ostin kuuseen uusia koristeita ja muutaman jouluhiiren radion reunalle. Kauniita!



p.s. lahjojakin piti alkaa paketoida, vaan mihin paketoit kun ei ole paperia...

maanantai 2. joulukuuta 2013

Kuka kaipaa tasamaata?

Talven lenkkipoluille sain matkaseuraksi nastat Icebugit. Niillä eilen räntää vastaan puskiessa mietin: kuka kaipaa tasamaata?

Lenkki lähti alkuun pitkällä loivalla suoralla. Räntää puski naamalle, tossu nousi laiskasti, motivaatio oli vielä vähän hukassa. Kuinka kiva olisikaan ollut jäädä Pikkumuijan ja Albert Pöön kanssa rötväilemään ja viettämään leppoisaa sunnuntaiaamua. Noh, matkaan lähdettiin ja nyt mennään eikä meinata!

Seuraavaksi vastassa oli tiukka ylämäki, ei ihan lyhytkään. Nyt katsotaan lähditkö tähän leikkiin tosissaan, vai vaihtuuko juoksuaskel kävelyyn. Kun lähdin niin juoksen! Puuh, ylhäällä ja tahmeaa.

Hetken saa päästellä loivaan alamäkeen. Tämähän sujuu. Ylämäen painavat jalat vaihtuu kevyempiin ja tossu nousee. Samalla pitää alkaa jo valmistautua seuraavaan ylämäkeen, ja SE on pitkä. Ja aika jyrkkäkin. Enää ei mietitä ollaanko tässä tosissaan vai ei. Nyt mennään!

Viimeiset askeleet vain sen voimin että kohta tulee kunnon alamäki. Se ei ole pitkä, mutta niin ihanan kevyt pätkä ennen seuraavaa edelliseen verrattua niin lyhyttä ylämäkeä.

Näin mennään. Kuin elämässä. Kohti uusia vaiheita. Välillä helpompia, välillä vaikeita. Osa niin kevyitä ja helppoja että naurattaa. Osa taas niin tiukkoja vastamäkiä, että tekisi mieli luovuttaa. Mutta tasamaata... ei kiitos ainakaan minulle. Tämä sopii. Olen onnellinen!



keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Varpaat

"Minulla on valoa varpaissa,
siellä se valo liikkuu.
Näin kun heilutan varpaita,
valonsäde keikkuu ja kiikkuu..."

Noin lauleskelee Pikkumuija. Varpaiden hoitaminen saa valonsäteen liikkeelle, jos et usko kokeile. Vyöhyketerapia. Rentoutushoidot. Shindo. Kuumakivihieronta. Lämpö ja kosketus. Lämpöä tuo myös villasukat ja huopikkaat. Tule jo kunnon talvi! Pidetään varpaat lämpiminä ja kosketuksella valonsäteet arjessa. 

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

perjantai 22. marraskuuta 2013

Mun Tiimi

Tähän kuvaan tiivistyy niin paljon. Siinä on läppärin välistä aamulla löytynyt etukäteissynttäriyllätys Mun Tiimiltä <3  

<3 suklaata <3
<3 <3 lahjakortti kuumakivihierontaan <3 <3
<3 <3 <3 kortti <3 <3 <3

Olen harvinaisessa ja onnellisessa asemassa töissä, en ole kenenkään tiimiläiseni esimies, mutta olen saanut olla valitsemassa lähes jokaista. Jotain olen nähtävästi tehnyt oikein, koska saan syksyn yhteiselon jälkeen näin täydellisen synttärisetin. (Voisikohan Albert Pöö ottaa tästä mallia? Minkähän haastattelun rakas aviomieheni on läpäissyt?)


Lahjoista vielä...

...suklaa menee pahan päivän varalle jemmaan.
...hieronta-ajan varaan ensi viikolla.
...ja tuo kortti ja sen tarkkaan valittu kuvitus. Olen sanaton :D

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Lasten oikeuksia

Tänään liputettiin lasten oikeuksien päivälle. Tärkeä päivä, mutta vielä tärkeämpää olisi olla läsnä joka päivä. Lapsille. (Aikuisille. Vanhuksille.) Tehdä jokaisesta kohtaamisesta ainutkertainen. Merkityksellinen. Tärkeä. Kuin se olisi viimeinen. Ei helppo juttu. Väsyneenä ja itsekkäänä joudun toisinaan muistuttamaan tästä itseäni. Töissä ja kotona. 



Pinterestistä bongattu muistutus, löytyy myös työläppärin työpöydän taustalta:

Be the reason someone smiles today.


Meidän Perhe -lehden uusi slogan, tämä(kin) juliste päätyi töihin toimiston seinälle:

Sinun arkesi on jonkun lapsuus.


Positiivarien aamun ajatus tänään. Lause, jonka haluan painaa mieleeni, jotta voin sen sieltä palauttaa kun Pikkumuija pyytää katsomaan, kuuntelemaan, pysähtymään. Moni työ voi odottaa, mutta moni tärkeä, merkityksellinen, ainutkertainen voi  jäädä näkemättä, kuulematta, kokematta, jos ei ehdi pysähtyä.

Työ voi odottaa sen aikaa kun
näytät lapselle sateenkaarta,
mutta sateenkaari ei odota,
kunnes olet tehnyt työn valmiiksi.


sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Kohti pikkujoulua

Tänä vuonna meille tulee oikea pikkujoulukuusi! Kuusenjalkapullo saapui jo. Samanlainen (ellei sama) kuin lapsuudessani. Isi Pöö kielsi hakemasta kuusta vielä tänään, enpä antanut sen häiritä kuusen jalan käyttöönottoa. Toimii nyt lamppuna kuusta odotellessa. Voi olla ettei montaa päivää ;)

lauantai 16. marraskuuta 2013

Vielä täällä

"Musta on sävy, jonka ihminen aistii, kun kohteesta ei heijastu eikä säteile juuri lainkaan  valoa, " tiesi wikipedia aamulla. Edessä oli surun päivä. Muistoja. Kyyneliä. Niiskutusta. Itkua. Halauksia. Ja vielä kyyneliä. Itkijänaisia. Tänään oli Tädin hautajaispäivä.

Lounaan jälkeen pukeuduin mustaan, hyppäsin mustaan autoon ja lähdin ajelemaan kohti kirkkoa. Seurakseni avasin radion. Sata metriä startista radio alkoi soittaa:
"Mä vielä täällä käyn
Sä tunnet aina sen
Kuin outo lämpö olkapäätä koskettaa
---
Mä vielä täällä käyn
Sua vielä suojelen
Sen enempää mä en voi paljastaa..."
Jesse Kaikurannan Vielä täällä. Silmät täyttyivät kyynelistä. Yritin keskittyä ajamiseen. Pysyin tiellä ja pääsin perille. Olin ajoissa ja ehdin kävellä kierroksen tutulla hautausmaalla. Pysähtyä. Muistella Mammaa ja Pappaa. Hymyillä kauniille muistoille.
Kirkossa toivoin että osaisin itkeä kauniisti, ilman räkää ja niiskutusta. En tainnut onnistua kovin hyvin. Lienen siis aito itkijänainen? Muistotilaisuus oli lempeä. Sopivasti kyyneliä, mutta paljon puheensorinaa ja iloa. Elämä jatkuu. Kaikella on aikansa. Kuulemma tarkoituskin. Sitä en aina usko. 
Täysikuun loisteessa ja hämärän laskeutuessa lähdin kotimatkalle. Soitin Pikkumuijalle ja Albertille kotiin. Oli jo ikävä omia rakkaimpia. Sitten soitin Pikkusiskolle. Kun kotimatkaa oli jäljellä viimeiset 10 minuuttia päätin vielä avata radion loppumatkan seuraksi. Muutaman mainoksen jälkeen haukoin hetken henkeä. Taas. Sama kappale. Vielä täällä.
"...Mutta ei ole mitään pelättävää
---
Kun täältä lähdetään
Henget jäävät elämään
Vielä täällä vierelläs mä oon..."
Ehkä en ollutkaan yksin autossa. Henget jäävät elämään. 

<3 Kiitos Täti matkaseurasta <3


torstai 14. marraskuuta 2013

Early Bird

Aamun hiljaisuutta on oikeestaan aika lystiä kuunnella. Viereisessä sängyssä tuhisee Pikkumuija. Maalämpö huristelee hetken. Omat (vähäiset) ajatukset voi melkein kuulla kuiskauksina. Eilinen on järjestynyt joko muistiin tai pyyhkiytynyt pois. Edessä on uusi kokonainen päivä. Täynnä mahdollisuuksia. Mieli on valmis uuteen. Vierestä kuuluu kaunein sana: äiti.

Hyvää huomenta :)

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Päivän pelastuksia

Päiväni koostuvat kohtaamisista. Mieleen jää myös yksittäisiä lauseita. Osa siksi, että niitä kuulee kerran jos toisenkin. Ja vielä kerran kiellonkin päälle. Osan taas on kuullut vaan kerran, ja on kerrasta kolahtanut muistiin. Tässä muutamia huippuja tältä viikolta:

"Voidaan sun pää tutkia, mutta se on turhaa." 
"Jos et tykkää perunasta, niin tein tänään vähän ylimääräistä kasvisruokaa."
"Turkkini on aivan märkä, Saastamoinen uikutti." 
"Vaikka tekisin 7 viikkoista päivää, niin sekään ei riittäisi."
"Kiitos kaikille!" 



maanantai 11. marraskuuta 2013

Pimeys


Tule jo talvi ja pakkaset. Kahisevat värikkään lehdet alkusyksyllä on vielä ihan ok, mutta tämä märkä ja pimeä on niin väsyttävää. Mene jo syksy ja anna talvelle tilaa. Sopivasti lunta, jotta voi hiihtää ja laskea mäkeä. Jotta se vähäinen valo, jonka kanssa nyt elämme heijastuisi edes vähän takaisin. 

Viikonloppuna virittelin lisää valoja pitkin Vaahteramäkeä - sisälle ja pihalle. En päästä pimeää liian lähelle. Pidän sen, vaikka valoilla, pois mielestäni. Kestän pimeän, koska sen jälkeen on taas valon vuoro!

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Isi Pöön päiviä

"Sataa, sataa aina, aina vaan, sateenropinan kaikki kuulla saa.
Sataa, sataa aina, aina vaan, katollakin pisarat tanssii taas.
Kuule kuinka sade näin rummuttaa: ratatata tam, tatatam tam taa. (X2)
Virtana vesi valuu vaan. (X2)"

Isänpäivä. Meidän perheen kolmas tai toinen, riippuu laskutavasta. Sateen ropinaa kuunnellessa (ja jotta saisin päähäni jotain muuta, kun yllä olevan lastenlaulun) ajattelin hetkeksi kokeilla asettua Isi Pöön asemaan ja yrittää miettiä miltä isänpäivänä on näinä kolmena vuotena tuntunut.

Isänpäivä 2011
Vaimolla ansiostani maha turpoaa. Työpäivien jälkeen maha on pitkään kivikova. Huolestuttaa tekeekö töissäkäynti vauvalle harmia. Iltaisin maha kuitenkin alkaa venkoilla. Joku yrittää puskea vaimon kyljestä läpi. Silittelen mahassa puskeva vauvaa ja puskeminen rauhoittuu. Vauva löytää uuden hyvän asennon. Siellä se viimein on! Minusta tulee Isi!

Isänpäivä 2012
Tänään on minun päiväni. Saan toivoa herkkuruokaani, salaattia ja lihapullia. Pikkumuija on jo niin iso että istuu seuraamme lounaalle. Pikkumuija ja Äippä ovat jeesuskerhossa askarrelleet kortin; auringonkukan jonka lehdissä on asioita joita Pikkumuija jo osaa. 9 kk on mennyt uskomattoman nopeasti. Tissitakiainen osaa jo leikkiä, vielä kun oppisi nukkumaankin. Noh, olemme ainakin samasta puusta levottomine öinemme.

Isänpäivä 2013
Heräsin tänään(kin) Pikkumuijan kalkatukseen. Voiko kauniimpaan ääneen herätä, jos on puoli yötä valvonut ja kuunnellut sateen rummutusta ja tuulen ulinaa? Lounaaksi (ihana, kaunis ja rakas ;) ) vaimoni tarjoili riistakäristystä, munakokkelia, salaattia ja raejuustoa. Se oli herkullista! Söimme kaikki samaa ruokaa. Mihin katosi soseita kakosteleva vauva? Hoidossa Pikkumuija oli tehnyt kortin. Siihen oli painettu käsi ja jalka. Salaa herkistyin, minun pieni tyttöni <3 Olen ylpeä ja onnellinen. 

Isi Pöön lounas

torstai 7. marraskuuta 2013

Päänsärkyä ja teknisiä ongelmia

Päänsärky lamaannuttaa. Vie toimintakyvyn. Viime päivistä päätellen tarttuu myös kännykkään, joka ei lähetä viestejä ja vastaanottaa niitä kummallisella viiveellä. Saman tartunnan oli saanut blogger-sovellus. Sunnuntain bloggaus roikkui pädillä ja eiliset olivat kadonneet bittiavaruuteen. Noh, liekö sensuuri iskenyt ja päättänyt olla julkaisematta jomotusvalituksia. Olisin varsin valmis jättämään jo tämän lähes viikon kestäneen säryn muistojen kirjaan...


Sunnuntai <3


Kiireetöntä kotoilua aamukuudesta, mää niin tykkään olla kotona!

* kaksi isoa kuppia aamukahvia
* pihaleikkejä omalla ja naapurin pihalla
* villisikapataa
* sopivasti siivoilua! Albert-ihana imuroi.
* Lakanapyykkiä, eli illalla odottaa puhtaat lakanat
* metsäretki
* joogaa
* sunnuntaisauna
* monta iltasatukirjaa
* vapautus nukutusvuorosta
* haleja ja pusuja <3



lauantai 2. marraskuuta 2013

Pyhäinpäivä

Tänään syttyi monta muisto kynttilää, on se päivä jolloin pysähdymme muistelemaan jo poissa olevia rakkaita. Samalla olen onnellinen ja kiitollinen siitä kaikesta mitä on. Niistä rakkaista jotka kuuluvat omaan ja perheeni elämään. Tänään.


Tänään (ja monta kertaa tämän päivän jälkeenkin) itken vielä yhdet itkut syntymättömille vauvoileni, niin tärkeille isovanhemmilleni ja muille pois lähteneille. Järjestys, jossa pois lähdetään ei ole usein reilu. Sitä on monesti vaikea ymmärtää. Tänään ikävöin. Tänään kaipaan. Tänään elän muistoissa. Tänään sytytän erityisiä kynttilöitä.

torstai 31. lokakuuta 2013

Aikansa kutakin

Tänään päättyi yksi jakso työelämässä. Taakse jäi kuvan miljöö. Haikein mielin käännän uuden lehden.

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Päälaellaan


Tänään seisoin pitkästä aikaa päälläni. 
Miksi? Halusin kokeilla, miltä se tuntuu. Halusin tietää, osaanko vielä. Halusin katsoa miltä näyttää, kun katsoo toisin päin. Miten ajatukset asettuvat, kun ne pyöräyttää päälaelleen. Halusin todistaa, että päälaellaan ei tarkoita sitä, että asiat olisivat huonosti!

Osasin.
Tykkäsin.
Toimi.
Suosittelen.

Ja aion tehdä uudestaan. Konkreettisesti ja ajatuksen tasolla!

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Lipaston tuuletusta

Myönnän olevani materialisti. Rakastan kauniita esineitä, astioita, vaatteita. Yhtä paljon rakastan myös tilaa, avaruutta, siistiä kotia. Tästä seuraa se, että kaapit ja lipastot ovat täyteen ahdettuja. Sotkuisia. Sekaisin. Puolillaan tavaraa, jonka olemassaolo on jo unohtunut. Se ahdistaa ja siihen on tultava muutos, vaikka laatikko kerrallaan! 

Sunnuntaina aloitin rakkaasta lipastostani, joka toimii vaatekaapin jatkeena. Jos haluat säästyä ällöttäviltä yksityiskohdilta, vaihda sivua! Lyhyesti tiivistän, n.puolet vähemmällä täytöllä uuteen viikkoon!




1. Kuinka monet kalsarit nainen tarvitsee? Joo, monet - pitää olla eri väriä ja mallia fiiliksen ja asun mukaan :) noh, siitä huolimatta tänään lensi roskikseen 77 pikkarit! 

2. Entäs sitten sukat. Löytyy varrettomia (myös urheilumallia), nilkkasukkaa, polvisukkaa, varvassukkaa, villapohjasukkaa, villasukkaa,... Aika monta paria meni niitäkin roskiin. En jaksanut laskea.

3. Oma lukunsa olivat myös sukkahousut ja legginssit... Arghhh! Miks mulla on edes sukkahousuja kun en niitä koskaan käytä?

Koska roskikseen tyhjennys on vasta puolentoista viikon päästä, joudun ehkä pitämään muutaman välipäivän ennen kuin jatkan seuraavan kaapin kimppuun...



lauantai 26. lokakuuta 2013

Vuorotellen vaikuttamisesta

Lauantaille sijoittuvan kokopäiväveson yllätysohjelma pitkän päivän päätteeksi, whaaaat? EVVVK, väsyttää, nälättää, tahtoo jo kotiin, kopisevat saappaat villasukkiin, farkut verkkarihousuun, lasiin punaista,... VIIKONLOPUNVIETTOON! Kello näytti 13.30 eli "the Surprise" kestää 90 minuuttia, joka on minun istumalihaksille mahdoton aika.

Yllätys ylitti odotukset, salin edessä oli Outi Mäenpää, muutama tuoli ja fläppitaulu. Ei diaesityksiä, ei käsimikrofonia vaan ihminen puhumassa ihmisille vuorovaikutuksesta. Kyllä oli lystiä, ja samalla ajatuksia herättävää. Herra Googlen avulla tiivistäen "the pointit":

"Vuorovaikutustilanteiden lukutaito, omien viestintämekanismien tunteminen sekä statusviestinnän hallinta avaa uusia näköaloja omaan jaksamiseen, luovien ratkaisumallien löytämiseen sekä työyhteisön hyvinvointiin."

”Rakentavan vuorovaikutuksen suurimpia esteitä ovat negatiiviset ajattelu- ja toimintamallit. Tyrmäämällä muiden ideoita, yksilö kuvittelee suojelevansa itseään. Todellisuudessa ei:n sanomisella hän estää tilanteiden kehittymistä eteenpäin.”

"Ihminen ei voi muuttaa toista ihmistä, eikä muokata hänen viestintästrategiaansa, mutta hän voi muuttaa omaa tapaansa reagoida ja viestiä. Sen seurauksena ympärillä olevien ihmisten käyttäytyminen muuttuu."

No juu, se siitä. Takaisin tähän hetkeen. Yksin kotona. En siivoa (vaikka pitäisi). Makaan sohvalla ja kuuntelen hiljaisuutta. (Kohta tiedän kuuntelevani mahani ääniä, jonka hyvinvointia uhmasin hetki sitten tuunatulla pakastepitsalla.) Hetken nautin tästä, koska samalla ikävöin jo Pikkumuijan ja Albert Pöön ääniä. Onneksi ovat jo kotimatkalla. Tänään tiedän olevani parempi vuorovaikuttaja, tästä tulee kiva miniviikonloppu - sittenkin :)


torstai 24. lokakuuta 2013

Aamupäivittelyä

Poikkeusperjantai, työt alkaa puolitoista tuntia normia myöhemmin. Kello viritetty soimaan armollisempaan aikaan, illalla valmistauduttu piiiiitkään -lähes viikonloppumaiseen aamukahviin kiireettömän heräiyn jälkeen. Noh... Aikaa tulikin "hieman" reilummin...

6.20 alkaa nahkavekkari kukkua:
- Äitiiiii?
- Äiti?
- Äiti
- ÄITI
- ÄITIIII

Okei, jutellaan. Tule vaan viereen Pikkumuija. Torkutaan vielä hetki. PAH!

6.25
- Pois. Mennään Pirkkoo kattoo. Lukemaan. Pöllöpussi pois!
Ja sama kovemmalla äänellä.

Jep jep. Ylös vaan reippaasti. Kahvi tippumaan. Kirkasta valoa silmille, auetkaa silmät auetkaa!

6.55

Ensimmäinen ajatus löytää minut: aamullakin voi käyttää Pikku Kakkos-kortin!!!

Näillä mennään, taidan keittää lisää kahvia <3 
...jos tulisi toinenkin ajatus...






tiistai 22. lokakuuta 2013

Valoa kohti

Zzz... Siinä viime päivien tunnelmat... Loma meni ja arki palasi. Ihan jees. Kai. Jos ei olisi arkea, ei olisi lomia. Ja aina tulee uusi loma :) Seuraavaksi joululoma. Ja se on ihan huippua! 

Parasta siinä on odotus ja valmistautuminen *<:-) Ensimmäiset valot ovat jo sisälle syttyneet. Lisää tulee vähitellen, niin että kun joulukuu koittaa on koti jo koristeltu kuusta lukuunottamatta. Kynttilät palavat lähes joka ilta (tosin kun menee kasilta nukkumaan niin ei niistä jaksa kauaa nauttia). Pihalle valot syttyvät myös vähitellen, ensimmäiset varmaan jo lokakuun lopulla. Valoa kohti!

Joulupukin apurin hommat ovat jo hyvässä vauhdissa ;) kortteja voisi alkaa kohta suunnittelemaan, tartunko helppoon ja kuvaan Pikkumuijan tonttupipo päässä vai askarrellapaskarrellakko? Muistissa vielä ei niin somasti sujuneet pääsiäiskorttipaskartelut...

Sitten vielä suunnittelua mitä joulupöytään? Missä pöydässä mikäkin päivä vietetään? Mitä omia joulujuttuja mitä perinteitä lapsuudenkodista? 

Joulu
On
Uskomattoman
Lähellä!
Uskothan?