lauantai 16. marraskuuta 2013

Vielä täällä

"Musta on sävy, jonka ihminen aistii, kun kohteesta ei heijastu eikä säteile juuri lainkaan  valoa, " tiesi wikipedia aamulla. Edessä oli surun päivä. Muistoja. Kyyneliä. Niiskutusta. Itkua. Halauksia. Ja vielä kyyneliä. Itkijänaisia. Tänään oli Tädin hautajaispäivä.

Lounaan jälkeen pukeuduin mustaan, hyppäsin mustaan autoon ja lähdin ajelemaan kohti kirkkoa. Seurakseni avasin radion. Sata metriä startista radio alkoi soittaa:
"Mä vielä täällä käyn
Sä tunnet aina sen
Kuin outo lämpö olkapäätä koskettaa
---
Mä vielä täällä käyn
Sua vielä suojelen
Sen enempää mä en voi paljastaa..."
Jesse Kaikurannan Vielä täällä. Silmät täyttyivät kyynelistä. Yritin keskittyä ajamiseen. Pysyin tiellä ja pääsin perille. Olin ajoissa ja ehdin kävellä kierroksen tutulla hautausmaalla. Pysähtyä. Muistella Mammaa ja Pappaa. Hymyillä kauniille muistoille.
Kirkossa toivoin että osaisin itkeä kauniisti, ilman räkää ja niiskutusta. En tainnut onnistua kovin hyvin. Lienen siis aito itkijänainen? Muistotilaisuus oli lempeä. Sopivasti kyyneliä, mutta paljon puheensorinaa ja iloa. Elämä jatkuu. Kaikella on aikansa. Kuulemma tarkoituskin. Sitä en aina usko. 
Täysikuun loisteessa ja hämärän laskeutuessa lähdin kotimatkalle. Soitin Pikkumuijalle ja Albertille kotiin. Oli jo ikävä omia rakkaimpia. Sitten soitin Pikkusiskolle. Kun kotimatkaa oli jäljellä viimeiset 10 minuuttia päätin vielä avata radion loppumatkan seuraksi. Muutaman mainoksen jälkeen haukoin hetken henkeä. Taas. Sama kappale. Vielä täällä.
"...Mutta ei ole mitään pelättävää
---
Kun täältä lähdetään
Henget jäävät elämään
Vielä täällä vierelläs mä oon..."
Ehkä en ollutkaan yksin autossa. Henget jäävät elämään. 

<3 Kiitos Täti matkaseurasta <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti