lauantai 17. toukokuuta 2014

Leikkipäivä/ravintolapäivä

"Ollaanko nyt lavintolassa? Leikitäänkö lavintolaa? " 

Terveisiä kotiterassilta, myös eilisen lauantain tunnelmaa.

Kukista kesä alkaa

Eilen palasivat lämpimät ilmat. Kävimme koko porukalla puutarhalla,  tässä tuloksia. Yllätys ei liene, että värit pyörivät valkoisen ja pinkin ympärillä...

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Paluu pääsiäisen tunnelmiin

Postimerkkikuvat samaa ihanaa päivää.

Mökkikuva "the hetki" omaa aikaa tynnyrisaunan päälle Saunamökissä.

Pikkumuija Tättähäärä hoitaa nukkeaan päämökissä.

Viimeisin kotiutumistunnelmaa aurinkoisella terassilla.

Siitepölyn viemää

Kevät tuli, lumet suli. Ja koivu tärähti kukkimaan. Arkihaasteet jatkuivat muualla somessa. Ajatuksena on ollut ladata etukäteisäitienpäivälahja puhelilmeen blogger, jotta Vaahteramäen arkea tulisi kuvina tännekin. Nyt se vähä, mitä aivastelulta, niistämiseltä ja silmien pyyhkimiseltä on saanut aikaiseksi on jäänyt Instagramin ja naamakirjan tallenteiksi.

Arkihaasteita siis, iloa ja eloa. Mukana muutama sadepilvi. Ja kuten toukokuun kolmena ensimmäisenä päivänkin, välillä räntää ja rakeita. Sitten taas aurinkoa. Valitusvirret eivät tänne kuulu, mutta tauon aikana monta kivaa asiaa olisi kuulunut. NYT heti lataan sen bloggerin luuriin, jospa illalla saisin helmiä talteen.

Kohta on aika mennä herättämään Pikkumuija, päivällä taas tuntuu uni maittavan... Viikon kohokohta, sunnuntain päiväkahvit nautittu kera raakasuklaan. Kristillisesti annoin puolet patukasta rakkaalle Albert Pöölle. Alkuviikko näyttää siltä, että olemme Albert Pöön kanssa vuorotellen kotona, nukumme tosin molemmat. Se tarkoittaa, että NYT olisi myös aika tehdä ruokaa viikolle. Evästä ja puolivalmista.

NYT siis ei ole oikea aika kirjoittaa, mutta pian jatkuu...