Ikävä.
Kaipaus.
Ikävän tunne omalla lapsella. Lapsen ikävä isää. Sen jakaminen sattuu.
Meidän perhe on tämän viikon vajaa. No joo neljä aamua ja neljä iltaa, ei viikkoa. Illoissa ollaan puolessa välissä. Eilinen oli itkuinen ilta, ensin itki Pikkumuija, ja myöhemmin isompi (pienen ollessa jo unessa). Isin ikävä on valtava. Aamulla heräsin Pikkumuijan iloiseen kiljahdukseen: Isi on keittiössä! Ei ollut. Se oli kurjaa. Tänään illalla on mennyt paremmin. Itku on vaihtunut ihmettelyyn ja kyselyyn. Toteamuksiin "Isi ei kotona, Isi reissussa".
Ehkä me kaikki selviämme tästä viikosta. Ehkä ikävä ei olekaan vaarallista. Ehkä kohta osaamme taas uudella tavalla arvostaa toisiamme ja kotia. Näin uskon. Ja ikävöin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti